MDA Service

Kokenut yrittäjäkolmikko - osaava joukkue

MDA Service Oy:n liikeideana on yhdistää kolme teollisuuden kunnossapidon keskeistä prosessia yhdeksi saumattomaksi palveluksi. Yritys syntyi vuonna 2010, kun sen kolme perustajaa ja muu henkilökunta yhdistivät yli 240 vuoden kokemuksen teollisuuden tositoimista.

Yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä 11 osaajaa. Joukkuetta vahvistetaan hallitusti sitä mukaan, kun asiakkaidemme tarpeet kasvavat.

Toimintatapamme

MDA on asiantuntija, jonka toiminta painottuu ensisijaisesti tekemiseen ja asiakkaan tarpeiden ratkaisemiseen käytännön tasolla.

M+D+A merkitsee asiakkaalle joustavuutta ja säästöä. Kun palvelulla on yksi toimittaja, asiakas säästää hankintaan ja valvontaan liittyvissä kuluissa.

Asiakkaamme toimivat eri puolilla maailmaa ja usein vaativissa olosuhteissa. MDA vastaa haasteisiin kokemuksella ja tinkimättömällä palveluasenteella.

Asiakkaamme

Asiakkaamme ovat johtavia teollisuusyrityksiä metsä-, puunjalostus-, kemia- ja energiateollisuudessa sekä liikenteessä. Asiakasyrityksiä ovat mm. Outokumpu Stainless Oy, ABB Oy, Fortum Power&Heat Oyj, Alstom Power Oy, Metso Drives, VEO.

Toimintamme ulottuu yhtä kauas kuin asiakkaamme teollinen toiminta. Yhä useammin kohde sijaitsee toisella mantereella, jossa olosuhteet vaativat kunnossapidosta vastaavalta toimijalta kokemusta ja neuvokkuutta.